Ulkonäköpohdintaa (rv8+1)

Että mä sitten vihaan tätä ilmaa!
Kesä on hienoa aikaa, ei siinä mitään, mutta miksi se päivän keskilämpötila ei voi mieluummin olla lähempänä kahta- kuin kolmeakymmentä astetta? Eihän tässä viidakkoilmastossa jaksa edes hengittää!

Turvotus näillä viikoilla alkaa olla muutenkin jo sitä luokkaa, että kohta olen ihan epätoivoinen; mitkään vaatteet ei tunnu mahtuvan puristamatta päälle, olo on kokoajan kuin juuri perhepitsan yksinään syöneellä ja tunnen itseni kaikkea muuta kuin hehkeäksi odottajaksi.
Joskus olen nähnyt joissakin blogeissa tai muussa yhteydessä kuvia raskaana olevista, joissa sitten esitellään sitä "valtavaa" turvotusta. Mikä siis yleensä tarkoittaa, että et kertakaikkiaan pysty erottamaan kummassa kuvassa henkilö edes väittää olevansa turvonnut, jos vierekkäin on kuvat ennen raskautta ja sen aikana.
Mutta minäpäs olen kasvattanut kuulkaa ihan jenkkakahvatkin! Voi helvetin helvetti, ei muuta voi sanoa. Olen aina ollut ihan hysteerisen tarkka ulkonäöstäni, enkä oikeastaan koskaan itseeni tyytyväinen, mutta nythän se myrkyn lykkäsi. Kesä tuli, ulkona pitäisi liikkua melkein alasti ja minä näytän norsulta!
Täällä on kaksin käsin kiskottu ananasta, vettä ja vissyä, mutta vaikutus on ihan tasan puhdas nolla. Aivan sama syönkö pelkkää salaattia, välttelenkö hiilareita vai mitä yritän, turpoan vain entisestään.
Olen jopa merkinnyt syömäni kalorimäärät ylös, eikä pitäisi olla siis siitäkään kiinni, että syön jotenkin huomaamattani liikaa. Tiedän kyllä, ettei raskauden aikana saa laihduttaa, enkä sitä toki nyt haluakaan, mutta en myöskään halua lihoa, kun se ei vielä edes tarkoituksenmukaista ole.

Neuvolasta kun yritin kysellä jotain ohjeistusta, oli vastaus jotenkin ympäripyöreästi suurinpiirtein "se nyt vaan on sellasta". No aha.
Mä olen kuitenkin käsittänyt, että se järkyttävä liiallinen turvotuskaan ei niin terveellistä olisi, joten sinänsä hassua ettei mitään neuvoja ollut antaa. Vai alkaako niitä paukkua sitten vasta loppuvaiheessa, kun sormetkin on niin turvonneet ettei mistään saa edes otetta?

Arvasin jo ihan etukäteen saavani hengenahdistusta muuttuvasta kropasta eritoten tässä vaiheessa, kun raskaus ei näy ulospäin vielä mitenkään. Nythän siis näytän vain siltä, että grillikausi on avattu kuukautta etuajassa ja kalja maistuu. Ja tätähän se tulee olemaankin vielä monen monta viikkoa.
Mä olen jotenkin aina ajatellut, että musta ei koskaan tule sellaista jokinorsua, joka ei jaksa itse edes kävellä suuren mahansa kanssa ja joka vaan makaa sohvalla suklaata pupeltaen.
Ok, se on tosi, ettei tässä nyt juuri ole ylimääräistä herkuteltu, mutta näyttääpä kohtalo silti olevan tuleva läski.
Toisaalta tuntuu niin väärältä inhota omaa kehoaan lihomisen takia kun kuitenkin olen raskaana, mutta toisaalta taas tuntuu yhtä väärältä, että miksi se olen minä joka lihoo sen sata kiloa, kun juuri sitä yritän kaikin keinoin välttää?
Pääasiahan tietenkin on, että vauva voi hyvin ja raskaus etenee normaalisti, ja oikeastihan nämä ylimääräisen kilot pitäisi olla ihan pikkujuttu. Tässä voi kuitenkin mennä pieleen vielä niin moni asia, että ehkä päällimmäisenä mielessä ei tulisi olla levinnyt perse.
Vaan kun ihminen on pinnallinen, niin sille ei sitten mitään voi.

Taidan siis vetää lenkkarit jalkaan ja lähteä sulattelemaan tämän päivän salaattipitoista lounasta, että mahtuu taas illasta lisää ananasta ja… öö.. ananasta?

Ensimmäinen neuvola (rv 7+5)

Aika ristiriitaisissa fiiliksissä menin aamulla tuohon terkkarin neuvolaan.
Miehen kanssa oli ollut kinaa edellisenä iltana taas vaikka ja mistä (ai, mitkä hormonit..?), eikä ollut ollenkaan sellainen olo, että onpas kiva lähteä neuvolantädille hehkuttamaan tulevaa perheonnea ja lässynlää.

Onneksi siellä oli kuitenkin vastassa se mukavampi terkkari, pelkäsin jo että saan itseäni kyttäämään sen kurjan tiuskivan naisen.
Tunti meni niin etten ajankulua edes huomannut, paljon oli asiaa ja paljon sain myös kaikenlaista paperia. En edes muista, mistä kaikesta siellä puhuttiin, varsinkin ne kaikkien seulontojen viikot ja ajat menivät ihan ohitse.

Minua jotenkin huvitti, kun terkkari meni ihan sekaisin kertoessani hänelle raskausviikot, jotka minulle oli ilmoitettu viimeviikon perjantaina olleessa ultrassa.
He ilmeisesti laskevat viikot aika edellisistä kuukautisista, tässä tapauksessa terkkari siis laski viimeisestä keskenmenosta. Vaikka kyllä ihan selvästi kerroin, että ihan oikeat viimeiset menkat on olleet sitten tammikuussa, että siitä vaan.
Hän siis tarjosi jotain viikkoa 8+6 ja kertoessani että ultrassa alkion koon mukaan olisi 7+4 (eilen), alkoi sen päiväinen vääntäminen että kuinka se nyt menee.
"Mutta kun tää mun kone antaa tälläsen" -- öö, aha? Muuta sitä?

Tilanne ratkesi sitten hänen soitettuaan tuonne äitipolille missä olin käynyt. He sieltä sanoivat että yleensähän se on ihan normaali käytäntö, että ultrasta saa sen tarkimman varmistuksen viikoista, kun se lasketaan siellä alkion koon mukaan.
Mä luulin, että terkkarille se olisi ollut ihan itsestäänselvyys, koska niin olin itse sen asian ajatellut alusta saakka. Ei mulle tullut mieleenkään alkaa laskea viikkoja siitä keskenmenovuodosta, kun en edes tiedä, että voidaanko sitä pitää mitenkään verrannollisena kuukautisiin.
No, aina oppii.. ;)

Lisäksi musta jotenkin tuntui, että terkkari oli jotenkin ylivarovainen sen edeltävän keskenmenon suhteen. Siis joka asiassa sanoi, että "nyt kun niin kävi, niin pitäisi sitten ottaa vähän rauhallisemmin sitä ja tätä ja…". Kysyinkin lähtiessä, että sano nyt suoraa vaan, onko mulla jotenkin suurempi riski saada uusi keskenmeno tälläkin kertaa vai miksi siitä nyt jauhetaan koko ajan?
Hän vastasi kuitenkin että ei ole eikä hän mua varoittele sen enempää kuin muitakaan, mutta silti jäi vähän sellainen fiilis että mä en saisi tehdä nyt yhtään mitään.

Kysyin myös ratsastamisesta, joka jakaa mielipiteitä aika hurjastikin.
Siihen sanottiin, että ratsastaa saa niin pitkään kun vaan taipuu sinne kyytii nousemaan ja ihan viimeistään olisi lopetettava sitten kun alkaa äitiysloman alku lähestyä.
Ja sitten taas se nassutus siitä, että MUN tapauksessa kyllä olisi vähän syytä välttää kaikenlaista sellaista vaarallista urheilua kun eihän sitä koskaan tiedä. Että jos on vaikka suurentunut riski keskenmenoihin, vaikka eihän mua varoitellakaan sen enempää kuin muitakaan.

No, kaikesta huolimatta kiipesin hevosen kyytiin heti koulusta tullessa ja olinkin sitten ravatessa aina tuntevinani jotain ihmeellistä alavatsassa. En tiedä, oliko se vain jotain psyykkistä, mutta hevonen joka tapauksessa kulki niin hienosti, että ihan siihen en malttanut lopettaa. Tuntui siis enemmänkin sellaista metkaa nipistelyä kuin minkäänlaista kipua, joten en jaksanut liiemmin huolestua.
Tämä hevonen on onneksi (tai kuinka sen nyt ottaa) ihan vasta täyttänyt neljä, joten ei siellä harjoitusravissa hötkytä vaikken raskaana olisikaan. Laukassakin tietysti pyrin vielä pitämään mahdollisimman kevyen istunnan kun  ei lapsen tasapaino ole vielä ihan niin kehittynyt, joten sitä ryskintää tulee minulle ihan tosi vähän verraten esimerkiksi ratsastustuntiin.

Kovin mielelläni herättelisin jotain keskustelua tästä raskausajan liikunnasta ja varsinkin näistä lajeista, jotka ovat vähän kyseenalaisempia kuin perus kävelylenkit. Toki sielläkin voi kaatua, mutta enivei.
Eli miten te muut olette liikkuneet raskauden aikana ja miten aikaisin on tahtia hiljennetty?
(Minä tiedän, että teitä lukijoita on, joten rohkeasti nyt vaan kommentoimaan ;)

Huh mikä väsymys! (rv7+3)

Onpas ollut blogikin puolella hiljaisuutta taas. Muussa elämässä ei niinkään… :)
Loma meni hyvissä tunnelmissa, vähän fiilistä madalsi huonot ja kylmät ilmat, mutta ne upeat maisemat antoivat ihmettelemisen aihetta tälläkin kerralla.
Pari päivää kotiintulon jälkeen meni ihan vaan katsellessa, että kuinka rumaa täällä kotona onkaan!

Minulla oli uusi ultra viime viikon perjantaina, jossa sitten tarkistettiin viimein, että missä mennään ja onko siellä ketään.

Ja olihan siellä - tyypillä oli pituutta kaikki 8mm ja sydän löi hienosti! Aivan uskomaton fiilis, varsinkin sen sykkeen kuulemisen jälkeen vasta tajusin, että hei, tuo ei olekaan mun syke, siellä ihan oikeasti on joku!
Harmi, etten ottanut miestä mukaan, olisi ollut niin kiva että hän olisi kanssa kuullut uutisen ihan suoraa paikanpäällä. Pelkäsin vaan niin mahdottomasti huonoja uutisia ja uutta pettymystä, että sanoin suoraa meneväni yksin.
Alkio siis vastasi viikkoja 6+5, joten hedelmöittyminen on tapahtunut kahden viikon sisällä keskenmenosta. Aika huisilta kuulostaa!

Tämän viikko on mennyt ihan täysin tästä väsymyksestä selviämiseen - nyt en varmasti enää koskaan usko kenenkään ei-raskaana-olevan olevan väsynyt, vaikka mitä sanoisi.
Siis eihän tässä ole mitään tolkkua, kun ensimmäinen ajatus aamulla on, että voi v*ttu, kuinka monta tuntia pitää yrittää räpiköidä silmät auki, että pääsee nukkumaan? Ja illalla vastaavasti oikein harmittaa mennä maate, kun tuntuu, ettei saa nukuttua keskeytyksettä enää edes kahta tuntia putkeen.
Herään nykyisin ihan jokaiseen pienempäänkin risahdukseen (joita meillä onkin sitten ihan yöt läpeensä, kissalle vaan kiitoksia), enkä välttämättä saa enää nukuttua heti uudelleen. Ja jos ei mitään muuta, niin sitten juostaan pissalla.
Sellainen fiilis ettei mikään kiinnosta, mistään tekemisestä ei saa mitään otetta ja koulussakin olen paikalla vain paikalla olemisen ilosta. En ole tällä viikolla saanut siellä, niinkuin en kotonakaan, aikaiseksi yhtään mitään, tuijotan ihan zombina seinää.
Eilen havahduin, että kotimatkalla autossa ei ollut hajuakaan, mitä radiossa oli puhuttu puoli minuuttia aikaisemmin. Alan siis olla ihan liikenneriski.

Tästähän saisin varmasti sairaslomaa ihan heti ainakin pari viikkoa, jos olisi kanttia mennä pyytämään. Minä kuitenkin olen sitä mieltä, että raskaus ei ole sairaus, joten kynnys lääkärille valittamiseen on aika korkealla.

Onneksi tämä on vain tilapäistä ja tiedän että raskauden aikana tulee varmasti olemaan niitä parempiakin hetkiä sitten myöhemmin, mutta nyt tuntuu, ettei tästä suosta pääse ylös vaikka millä koittaisi.
Kahvinjuonti on loppunut lähes kokonaan, ei siksi että olisin erikoisen pahoinvoiva, sitä ei vain tee mieli. Harvinaista sinänsä, en ole tainnut olla ilman aamukahvia kai kymmeneen vuoteen. Voihan olla, että siinäkin on osansa väsymykseen, mutta jotenkin en usko.

Harmittaa, nyt kun olisi vielä mahdollista treenata hevosia ja elää ihan normaalisti, täytyy olon olla kuin lapamadolla!

Huomenna neuvolaan, saa nähdä olenko sieltä tullessani muutamaa vinkkiä viisaampi tätä väsymystä koskien.

Ultrakuulumisia

Minä sitten tein kuten käskettyä ja soitin viime keskiviikkona äitiyspolille, varatakseni ajan ultraan, jonne he minut pyysivät kun testi näyttää uudelleen plussaa.

Koska minulle oli yhä edelleen täysi mysteeri että miten pitkällä raskaus on, ihmettelin, että sain ajan tälle päivälle, enkä esimerkiksi kahden viikon päähän. Oletukseni oli alunperin, että ei siellä mitään varmasti vielä voi näkyä, koska olen käsittänyt että tuohon ar-ultraan mennään nimenomaan kuuntelemaan ne sydänäänet joskus viikolla 7+. Ja koska keskenmeno tapahtui 15.3, en voi millään olla vielä niin pitkällä.

No, kiltisti paikanpäälle ja housut pois. Lääkäri siinä jo nauroi sisään astuessani, että terve taas, voitkin mennä heti suoraa riisumaan.

Löydöksenä oli 5mm pitkä (jokin)pussi, en sitten kuollaksenikaan muista että miksi sitä sanottiin. Lopputuloksena kuitenkin täysin normaali raskaus, viikkoja kahdesta kolmeen. Kaikki oli siellä missä pitikin, mutta kuten jo aluksi arvelin, ei sieltä vielä paikannettu sitä itse alkiota.
Käsittääkseni kuitenkin minut haluttiin sinne tarkistukseen juuri siksi, että katsottiin raskauden olevan kohdun sisäinen ja kaiken oikealla paikallaan.
Ja tosiaan on mennyt kyllä oviksen bingailut ihan päin persettä, jos hedelmöittymisestä on pyöreästi pari viikkoa. Eihän meillä edes harrastettu seksiä silloin! :D

Jäin miettimään sitä, että monesta paikasta olen saanut käsityksen, että ihmiset käyvät alkuraskauden ultrassa yksityisellä. Miksi?
Se on kuitenkin aina vähintään satasen paukku, joten miksi se aika pitää varata yksityiseltä eikä kunnallisesta? Vai onko sitten muissa kaupungeissa vaan vaikea päästä kunnallisen puolen ultraan neuvolan ulkopuolella ellei ole oikeasti joku hätä?
Ihmettelen ihan siksi, että minä olen ainoastaan yhden kerran omasta aloitteestani sen ajan varannut, seuraavaksi jo sieltä se ihan pyysivät, että olisin yhteydessä jotta varmasti pääsen heti tarkistuttamaan tilanteen kun plussa tulee.
Nyt sitten minulle annettiin käteen uusi aika kahden viikon päähän, jotta taas tarkistetaan tilanne ja sitten nähdään jo se itse tyyppi.
Minä siis päinvastoinkin olen hyvin tyytyväinen ainakin tämän kaupungin sairaalan toimintaan. En tiedä johtuuko nuo tiheät tarkistukset edes siitä keskenmenosta, koska niitähän ei ole ollut kuin yksi. En kärsi lapsettomuudesta, se yksikin keskenmeno tapahtui hyvin siististi ja nopeasti, minulla ei koskaan ole todettu mitään gynekologisia vaivoja miksi minua pitäisi seurata.
Eli jos tässä nyt on kyseessä joku tulevan mamman mielenrauhoitusprojekti, niin kaikki kiitos vaan kivoille lääkäreille ja hoitsuille - mielelläni mä siellä kahden viikon välein käyn tarkistamassa että kaikki on niinkuin pitää!
Neuvolaan en ole ajatellut soittaa ennen kuin vasta sen seuraavan ultran jälkeen, vieläkin mielessä kaihertaa melkein onnellisuutta vahvempana pelko siitä, ettei sieltä enää sitten löydykään mitään tai että saankin mennä ultraan tarkistamaan, onko kaikki raskausmateriaali varmasti tullut ulos.

Jollain tavalla niin säälittää, kun mies on ihan superinnoissaan ja hehkuttaa kokoajan tätä raskautta, ja minä pelkään jo valmiiksi toisen puolesta sitä pettymystä, jos menee taas kesken.
Viimeksihän olin itse sitä mieltä että meille ei voi tapahtua mitään keskenmenoa, mutta kun niin sitten kävi, on vaikea uskoa että nytkään kaikki menisi hyvin.

Pessismisti ei pety, vai miten se menikään? :)
Mutta seuraavaa ultraa odotellessa taidan siirtyä lomatunnelmiin ja ihmetellä koko raskausasiaa vasta reilu viikon päästä, kun ollaan taas lähempänä koto-Suomea!

Ihanks tosi?

Viime viikon torstaina laskeskelin, että ajattelisi sen kierron alkaneen ih
an missä kohtaa tahansa keskenmenon jälkeen, niin kyllä kuukautisten olisi pitänyt jo alkaa. Ei mulla ole koskaan ollut kierron pituus yli 30 päivää, torstaina se taisi olla jo 34 päivää (laskettuna siis siitä päivästä kun km-vuoto alkoi, en tiedä mikä dpo silloin oli).
Ja niinhän siinä kävi; tikkuun napsahti kaksi viivaa! Ei voi olla totta!!

kuva: clearblue.com

Enkä oikeasti usko kai vieläkään, että olisi.
Ovulaation tarkasta ajankohdasta ei ihan oikeasti mitään hajua, enkä sitäpaitsi voinut edes kuvitella, että uuden raskauden olisi fysiologisesti mahdollistakaan alkaa ihan suoraa, ilman yksiäkään kuukautisia.
Vielähän kaikki voi mennän perseelleen ihan synnärille saakka, voi olla että ensi viikolla tähän aikaan en enää olekaan raskaana. Tai että tämä nyt tälläkin hetkellä tuntuva vatsan kiristely on merkki alkavasta keskenmenosta. Muistaakseni viimeksi miehelle valittelinkin, että kylläpäs tuntuu kummaa kiristelyä alavatsalla, siitä alle neljän tunnin kuluttua vuoto alkoi.

Viikonloppu on siis mennyt melko sekavissa tunnelmissa. Tämänhän piti olla iloinen asia, ei mikään stressinaihe!
En ole kertakaan vielä uskaltanut ihan rehellisesti olla tästä iloinen, päinvastoin kuulostelen kokoajan pientäkin nipistelyä ja jokaisesta olen varma että nyt se meni kesken. Juoksen vessassa tarkistamassa että alkoiko vuoto, enkä uskalla poistua kotiovesta ilman että minulla on side laukussa valmiina.
Jos meno jatkuu tällaisena pidempäänkin, sekoaahan tässä jo tasaisempikin ihminen!

Meillä on nyt tällä viikolla tulossa lähtö sinne reissuun, joka varattiin edellisen raskauden aikana, siksi että se olisi viimeinen reissu kahdestaan. Nyt pelkään jo valmiiksi, etten osaa nauttia koko matkasta ollenkaan, kun takaraivossa naputtaa että entäs jos tämäkin menee pieleen.
En ole edes jaksanut ajatella neuvolaan soittamista, enkä ajatellut itseasiassa soittakaan mihinkään ennen kuin kotiudumme reissusta.
Mies tuntuu olevan pelottavan innoissaan, se hihkuu jo ihan täysillä että mähän sanoin että ei siihen kauan mene; siksi tuntuisi tosi inhottavalta sanoa vuodon taas alkaneen.

Raskausviikoista ei ole mitään käsitystä, ar-ultra pyydettiin varaamaan suoraa sairaalalta viikolle 7+ - elän siis toivossa että reissumme jälkeen ollaan edes lähellä, koska silloin sen ajattelin varata.
Toivottavasti tämä muuttuu iloisemmaksi asiaksi, jos ultrassa näkyy kaiken olevan oikeassa paikassa. Ja tietysti ne sydämenlyönnit :)

Ei taida muuta voida, kuin heittäytyä lomatunnelmiin ja pakata laukut, murehtia sitten vasta jos murehdittavaa on!

Loman tarpeessa!

Johan oli hienoja oreja taas tänäkin vuonna Ypäjällä ponioripäivillä.
Tuttavan kasvatteja olen siellä useampana vuonna ollut katsomassa ja niinhän piti nytkin taas mennä kun kerran kyytiin mahtui.
Hyvin hevosentäyteinen viikonloppu ollut, ensin omille ruuat eteen ja siitä sitten katselemaan vieraiden poneja koko päiväksi, huh!

Onneksi meidän tulevaan lomaan on enää reilu pari viikkoa, en malta odottaa! Tänään varmistin majoituksen ja hinnat ja olen ihan täpinöissäni jo heittämässä rojuja kassiin ja lähdössä! Ihanaa!

Jännityksen aiheuttajia on ollut nyt ihan tarpeeksi tässä kotosallakin ollessa, sillä mun laskut meni ilmeisesti joko ihan päin persettä tai sitten olen oikeasti raskaana.
Tissit on ainakin puolta suuremmat kuin normaalisti (tämähän mulla on ollut se varmin raskausoire, koska en edes tahdonvoimalla ole saanut näitä hinkkejä turpoamaan ikinä mistään muusta syystä :D), nälkä on ihan käsittämätön ja menkat loistavat poissaolollaan.
Hätähousuna menin tietenkin testaamaan toissapäivänä ja eilen, toissapäivänä antoi ihan kirkkaan negan ja eilen sitten ehkä negan. Tai viivanpaikan erotin ihan selvästi, mutta ihan kuin siellä sen alla olisi ollut jotain.
Enkä varmasti tee kolmatta testiä ainakaan ennen huomista, ellei nyt sitten yön aikana hanat aukea, jolloin tietenkään ei tarvitse testata enää ollenkaan.
Eilen oli menkkamaista särkyä alavatsalla aika paljonkin päivän mittaan, yleensähän mulla se ilmenee vasta sitten kun vuotaa jo. Muistaakseni sitä viimeksikin ihmettelin ennen testin tekemistä, että johan on kun särkee ilman vuotoa.
Mutta saa nähdä - parempi kai, ettei toivo liikoja niin ei tarvitse sitten taas pettyä.

Eilen sitten mietin, että mitäs jos se testi olisikin ollut positiivinen jo aamulla. En osannut ollenkaan kuvitella hihkuvani innosta tai hyppiväni tasajalkaa herättämään miestä, tuli sellainen fiilis ettei olisi edes uskaltanut olla onnellinen. Toisaaltahan se nega on tässä vauvantekopuuhassa tietysti aina iso pettymys, mutta mulle varmaan tulisi positiivisesta sellainen olo, että nyt saa taas alkaa sen pelkäämisen;  mitä jos meneekin kesken?
Jos sieltä plussa pärähtää nyt taikka myöhemmin, en varmaan osaa nauttia koko raskaudesta päivääkään ennen, kuin ollaan ylitetty ainakin se 7+1, jolloin viimeksi alkoi ruskea tuhruvuoto. Ja sen jälkeenkin varmaan synnärille asti pyörii mielessä, että kaikki ilo voi loppua lyhyeen ihan minä päivänä tahansa.
Tuli tehtyä ehkä tyhmästi silloin ensimmäisellä kerralla, kun en jotenkin osannut yhtään varautua keskenmenoon. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, olin hölmösti ajatellut, että eihän mulle niin voi käydä. Niin käy korkeintaan ihmisille, jotka juovat alkoholia, polttavat tupakkaa tai tekevät jotain muuta tyhmää raskauden aikana. Mutta mähän vallan kiltisti noudatin kaikki suosituksia, söin foolihappoa ja monivitamiineja, joten eihän mulle.
Vaikka tietysti tiesin, että niin voi käydä kai ihan kenelle tahansa, taisin yllättyä oikeastaan vasta sitten oman keskenmenon jälkeen, että kuinka yleistä se lopulta onkaan. Että kuinka moni ihan oikeasti on sen kokenut, vaikka jaloissa pyörisi kolmekin vilkasta ipanaa.
Ja vaikka ajatukseen omalla kohdalla on nyt ehtinyt sopeutua ja olen tajunnut, että asialle en mitään olisi voinut silloin tehdä eikä se siitä murehtimalla miksikään muutu, heräsi minussa silti pieni katkeruus, kun mies ilmoitti tuttavansa saaneen juuri viikko sitten kolmannen lapsensa.
Pojan (joo, kyllä se parikymppinen on vielä poika), jolla ei ole koulutusta, työpaikkaa tai mitään muutakaan. Kuten ei lastensa äidilläkään.

Mihin ne tarvitsee sitä kolmatta lasta kun kaksi jo on, eikö olisi perkele aika mennä niidenkin molempien kouluun ja hankkivan vaikka ammatit…? 

Ja sitten taas tajusin, että ei se muiden syyllistäminen vähän mun mielestä kummallisista valinnoista paranna omaa oloa niin yhtään.
Silti mä en nyt jaksa olla kenenkään puolesta vieläkään yhtään iloinen, en jaksa enkä edes halua kuulla yhtään vauvauutisia.
Ehkä vielä jonain päivänä mä osaan ihan vilpittömästi onnitella toisia raskaudesta tai lapsesta, ja jos se oma tiinehtyminen kestää kovin kauan, mä toivon, että se tapahtuu aikaisemmin. Muuten mua aletaan varmaan pitää ihan ällöttävän epäsosiaalisena ja itsekkäänä ämmänä.

No, ehkä jännäilen nyt vielä huomiseen aamuun oman testin tulosta. Jos se vielä sittenkin on nega, mä ihan varmasti menen hakemaan toisen merkkisiä testejä. Nyt tarttui mukaan jotain ihan ihmeellisiä joiden herkkyyskin taisi huidella viidessäkympissä, joten en ihan usko näihin.

Piinapäivät

Nimensä mukaisesti, todellakin.
Näin kärsimättömälle ihmiselle odottaminen on muutenkin ihan perseestä, saati sitten kun ei edes tiedä että miten pitkään oikeastaan pitäisi odottaa.

Mulla ei ole hajuakaan, mistä päivästä kierron laskeminen olisi pitänyt aloittaa, joten aloitin sitten siitä, kun vuoto alkoi. Se oli lauantai aamu ja maanantaiaamuna todettiin jo ultrassa kohtu täysin tyhjäksi, joten kai se on edes melkein paikkansa pitävä. Kohdussä näkyi silloin vielä aavistus verta, mutta ei muuta.

Eli jos se lauantai olisi sitten ollut kp1, tänään mentäisi kierron päivässä 23. Ja jos vanhoihin kiertojen pituuksiin yhtään on luottamista, pitäisi menkkojen alkaa viimeistään ensi perjantaina, eli kp28.
Voin kertoa, että tulevat viisi päivää tuntuu valmiiksi jo puolen vuoden pituisilta.

Ennen positiivista testiä molemmat kierrot olivat tasan 27 päivää, joten alustavasti ainakin odottelen menkkoja siis torstain tai perjantain paikkeilla.
Ja koska nännit alkoivat herkistyä toissapäivänä, ollakseen tänään jo ihan megakipeät, voinen olettaa ovulaationkin tapahtuneen. Enkä ole enää edes ihan varma että onko tässä kipeänä enää pelkät nännit, kyllä nämä tissit nyt muutenkin on jotenkin kummalliset.

Harmittaa ihan oikeasti nyt, etten silloin viimeksi siitä plussakierrosta tajunnut laittaa mitään sen kummempia oireita ylös, joten en ole edes varma että mihin näitä oloja vertaisi. Muistan nännien olleen silloinkin kipeät ensin pari päivää, kunnes se kipu sitten levisi rintojen sivuihin ja tissit tuntuivat muutenkin raskaammilta ja kihelmöivät. Erityisesti silloin, jos palelin.
Sitä kihelmöintiä en muista ilmenneen negakierroissa, eikä nännitkään ole olleet ihan tällaiset. Tissien turvotusta ei ole ollut koskaan muuten kuin raskaana ollessa, joten jos nämä tästä nyt lähipäivinä paisuu, ei taida enää arvailuja tarvita.
Okei, se oli helmikuuta, joten ne reilun parinkympin pakkaset varmaan pisti palelemaan vähän herkemmin kuin nää kivat kevätkelit. Että sitä palelua en nyt ihan suoraa laskisi mihinkään oireisiin.
Olen nyt ihan yhtälailla turvoksissa kuin viimeksi plussatessa ja voin melkeinpä varmasti sanoa, että negakierroissa se turvotus ei ole ilmennyt ihan näin paljon ennen menkkojen alkua.

Olen siis joko raskaana tai sitten arvailut menevät heittämällä päin persettä ja vuodan kuin seula loppuviikosta. Niin tai näin, kuluisi tämä aika vaan johonkin että pääsisin sitten odottamaan joko sitä lasta tai sitten yrittämään uuteen kiertoon.

Nimim. Ostetaan pidempää pinnaa ja paremmat hermot!