Ultrakuulumisia

Minä sitten tein kuten käskettyä ja soitin viime keskiviikkona äitiyspolille, varatakseni ajan ultraan, jonne he minut pyysivät kun testi näyttää uudelleen plussaa.

Koska minulle oli yhä edelleen täysi mysteeri että miten pitkällä raskaus on, ihmettelin, että sain ajan tälle päivälle, enkä esimerkiksi kahden viikon päähän. Oletukseni oli alunperin, että ei siellä mitään varmasti vielä voi näkyä, koska olen käsittänyt että tuohon ar-ultraan mennään nimenomaan kuuntelemaan ne sydänäänet joskus viikolla 7+. Ja koska keskenmeno tapahtui 15.3, en voi millään olla vielä niin pitkällä.

No, kiltisti paikanpäälle ja housut pois. Lääkäri siinä jo nauroi sisään astuessani, että terve taas, voitkin mennä heti suoraa riisumaan.

Löydöksenä oli 5mm pitkä (jokin)pussi, en sitten kuollaksenikaan muista että miksi sitä sanottiin. Lopputuloksena kuitenkin täysin normaali raskaus, viikkoja kahdesta kolmeen. Kaikki oli siellä missä pitikin, mutta kuten jo aluksi arvelin, ei sieltä vielä paikannettu sitä itse alkiota.
Käsittääkseni kuitenkin minut haluttiin sinne tarkistukseen juuri siksi, että katsottiin raskauden olevan kohdun sisäinen ja kaiken oikealla paikallaan.
Ja tosiaan on mennyt kyllä oviksen bingailut ihan päin persettä, jos hedelmöittymisestä on pyöreästi pari viikkoa. Eihän meillä edes harrastettu seksiä silloin! :D

Jäin miettimään sitä, että monesta paikasta olen saanut käsityksen, että ihmiset käyvät alkuraskauden ultrassa yksityisellä. Miksi?
Se on kuitenkin aina vähintään satasen paukku, joten miksi se aika pitää varata yksityiseltä eikä kunnallisesta? Vai onko sitten muissa kaupungeissa vaan vaikea päästä kunnallisen puolen ultraan neuvolan ulkopuolella ellei ole oikeasti joku hätä?
Ihmettelen ihan siksi, että minä olen ainoastaan yhden kerran omasta aloitteestani sen ajan varannut, seuraavaksi jo sieltä se ihan pyysivät, että olisin yhteydessä jotta varmasti pääsen heti tarkistuttamaan tilanteen kun plussa tulee.
Nyt sitten minulle annettiin käteen uusi aika kahden viikon päähän, jotta taas tarkistetaan tilanne ja sitten nähdään jo se itse tyyppi.
Minä siis päinvastoinkin olen hyvin tyytyväinen ainakin tämän kaupungin sairaalan toimintaan. En tiedä johtuuko nuo tiheät tarkistukset edes siitä keskenmenosta, koska niitähän ei ole ollut kuin yksi. En kärsi lapsettomuudesta, se yksikin keskenmeno tapahtui hyvin siististi ja nopeasti, minulla ei koskaan ole todettu mitään gynekologisia vaivoja miksi minua pitäisi seurata.
Eli jos tässä nyt on kyseessä joku tulevan mamman mielenrauhoitusprojekti, niin kaikki kiitos vaan kivoille lääkäreille ja hoitsuille - mielelläni mä siellä kahden viikon välein käyn tarkistamassa että kaikki on niinkuin pitää!
Neuvolaan en ole ajatellut soittaa ennen kuin vasta sen seuraavan ultran jälkeen, vieläkin mielessä kaihertaa melkein onnellisuutta vahvempana pelko siitä, ettei sieltä enää sitten löydykään mitään tai että saankin mennä ultraan tarkistamaan, onko kaikki raskausmateriaali varmasti tullut ulos.

Jollain tavalla niin säälittää, kun mies on ihan superinnoissaan ja hehkuttaa kokoajan tätä raskautta, ja minä pelkään jo valmiiksi toisen puolesta sitä pettymystä, jos menee taas kesken.
Viimeksihän olin itse sitä mieltä että meille ei voi tapahtua mitään keskenmenoa, mutta kun niin sitten kävi, on vaikea uskoa että nytkään kaikki menisi hyvin.

Pessismisti ei pety, vai miten se menikään? :)
Mutta seuraavaa ultraa odotellessa taidan siirtyä lomatunnelmiin ja ihmetellä koko raskausasiaa vasta reilu viikon päästä, kun ollaan taas lähempänä koto-Suomea!

Ihanks tosi?

Viime viikon torstaina laskeskelin, että ajattelisi sen kierron alkaneen ih
an missä kohtaa tahansa keskenmenon jälkeen, niin kyllä kuukautisten olisi pitänyt jo alkaa. Ei mulla ole koskaan ollut kierron pituus yli 30 päivää, torstaina se taisi olla jo 34 päivää (laskettuna siis siitä päivästä kun km-vuoto alkoi, en tiedä mikä dpo silloin oli).
Ja niinhän siinä kävi; tikkuun napsahti kaksi viivaa! Ei voi olla totta!!

kuva: clearblue.com

Enkä oikeasti usko kai vieläkään, että olisi.
Ovulaation tarkasta ajankohdasta ei ihan oikeasti mitään hajua, enkä sitäpaitsi voinut edes kuvitella, että uuden raskauden olisi fysiologisesti mahdollistakaan alkaa ihan suoraa, ilman yksiäkään kuukautisia.
Vielähän kaikki voi mennän perseelleen ihan synnärille saakka, voi olla että ensi viikolla tähän aikaan en enää olekaan raskaana. Tai että tämä nyt tälläkin hetkellä tuntuva vatsan kiristely on merkki alkavasta keskenmenosta. Muistaakseni viimeksi miehelle valittelinkin, että kylläpäs tuntuu kummaa kiristelyä alavatsalla, siitä alle neljän tunnin kuluttua vuoto alkoi.

Viikonloppu on siis mennyt melko sekavissa tunnelmissa. Tämänhän piti olla iloinen asia, ei mikään stressinaihe!
En ole kertakaan vielä uskaltanut ihan rehellisesti olla tästä iloinen, päinvastoin kuulostelen kokoajan pientäkin nipistelyä ja jokaisesta olen varma että nyt se meni kesken. Juoksen vessassa tarkistamassa että alkoiko vuoto, enkä uskalla poistua kotiovesta ilman että minulla on side laukussa valmiina.
Jos meno jatkuu tällaisena pidempäänkin, sekoaahan tässä jo tasaisempikin ihminen!

Meillä on nyt tällä viikolla tulossa lähtö sinne reissuun, joka varattiin edellisen raskauden aikana, siksi että se olisi viimeinen reissu kahdestaan. Nyt pelkään jo valmiiksi, etten osaa nauttia koko matkasta ollenkaan, kun takaraivossa naputtaa että entäs jos tämäkin menee pieleen.
En ole edes jaksanut ajatella neuvolaan soittamista, enkä ajatellut itseasiassa soittakaan mihinkään ennen kuin kotiudumme reissusta.
Mies tuntuu olevan pelottavan innoissaan, se hihkuu jo ihan täysillä että mähän sanoin että ei siihen kauan mene; siksi tuntuisi tosi inhottavalta sanoa vuodon taas alkaneen.

Raskausviikoista ei ole mitään käsitystä, ar-ultra pyydettiin varaamaan suoraa sairaalalta viikolle 7+ - elän siis toivossa että reissumme jälkeen ollaan edes lähellä, koska silloin sen ajattelin varata.
Toivottavasti tämä muuttuu iloisemmaksi asiaksi, jos ultrassa näkyy kaiken olevan oikeassa paikassa. Ja tietysti ne sydämenlyönnit :)

Ei taida muuta voida, kuin heittäytyä lomatunnelmiin ja pakata laukut, murehtia sitten vasta jos murehdittavaa on!

Loman tarpeessa!

Johan oli hienoja oreja taas tänäkin vuonna Ypäjällä ponioripäivillä.
Tuttavan kasvatteja olen siellä useampana vuonna ollut katsomassa ja niinhän piti nytkin taas mennä kun kerran kyytiin mahtui.
Hyvin hevosentäyteinen viikonloppu ollut, ensin omille ruuat eteen ja siitä sitten katselemaan vieraiden poneja koko päiväksi, huh!

Onneksi meidän tulevaan lomaan on enää reilu pari viikkoa, en malta odottaa! Tänään varmistin majoituksen ja hinnat ja olen ihan täpinöissäni jo heittämässä rojuja kassiin ja lähdössä! Ihanaa!

Jännityksen aiheuttajia on ollut nyt ihan tarpeeksi tässä kotosallakin ollessa, sillä mun laskut meni ilmeisesti joko ihan päin persettä tai sitten olen oikeasti raskaana.
Tissit on ainakin puolta suuremmat kuin normaalisti (tämähän mulla on ollut se varmin raskausoire, koska en edes tahdonvoimalla ole saanut näitä hinkkejä turpoamaan ikinä mistään muusta syystä :D), nälkä on ihan käsittämätön ja menkat loistavat poissaolollaan.
Hätähousuna menin tietenkin testaamaan toissapäivänä ja eilen, toissapäivänä antoi ihan kirkkaan negan ja eilen sitten ehkä negan. Tai viivanpaikan erotin ihan selvästi, mutta ihan kuin siellä sen alla olisi ollut jotain.
Enkä varmasti tee kolmatta testiä ainakaan ennen huomista, ellei nyt sitten yön aikana hanat aukea, jolloin tietenkään ei tarvitse testata enää ollenkaan.
Eilen oli menkkamaista särkyä alavatsalla aika paljonkin päivän mittaan, yleensähän mulla se ilmenee vasta sitten kun vuotaa jo. Muistaakseni sitä viimeksikin ihmettelin ennen testin tekemistä, että johan on kun särkee ilman vuotoa.
Mutta saa nähdä - parempi kai, ettei toivo liikoja niin ei tarvitse sitten taas pettyä.

Eilen sitten mietin, että mitäs jos se testi olisikin ollut positiivinen jo aamulla. En osannut ollenkaan kuvitella hihkuvani innosta tai hyppiväni tasajalkaa herättämään miestä, tuli sellainen fiilis ettei olisi edes uskaltanut olla onnellinen. Toisaaltahan se nega on tässä vauvantekopuuhassa tietysti aina iso pettymys, mutta mulle varmaan tulisi positiivisesta sellainen olo, että nyt saa taas alkaa sen pelkäämisen;  mitä jos meneekin kesken?
Jos sieltä plussa pärähtää nyt taikka myöhemmin, en varmaan osaa nauttia koko raskaudesta päivääkään ennen, kuin ollaan ylitetty ainakin se 7+1, jolloin viimeksi alkoi ruskea tuhruvuoto. Ja sen jälkeenkin varmaan synnärille asti pyörii mielessä, että kaikki ilo voi loppua lyhyeen ihan minä päivänä tahansa.
Tuli tehtyä ehkä tyhmästi silloin ensimmäisellä kerralla, kun en jotenkin osannut yhtään varautua keskenmenoon. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, olin hölmösti ajatellut, että eihän mulle niin voi käydä. Niin käy korkeintaan ihmisille, jotka juovat alkoholia, polttavat tupakkaa tai tekevät jotain muuta tyhmää raskauden aikana. Mutta mähän vallan kiltisti noudatin kaikki suosituksia, söin foolihappoa ja monivitamiineja, joten eihän mulle.
Vaikka tietysti tiesin, että niin voi käydä kai ihan kenelle tahansa, taisin yllättyä oikeastaan vasta sitten oman keskenmenon jälkeen, että kuinka yleistä se lopulta onkaan. Että kuinka moni ihan oikeasti on sen kokenut, vaikka jaloissa pyörisi kolmekin vilkasta ipanaa.
Ja vaikka ajatukseen omalla kohdalla on nyt ehtinyt sopeutua ja olen tajunnut, että asialle en mitään olisi voinut silloin tehdä eikä se siitä murehtimalla miksikään muutu, heräsi minussa silti pieni katkeruus, kun mies ilmoitti tuttavansa saaneen juuri viikko sitten kolmannen lapsensa.
Pojan (joo, kyllä se parikymppinen on vielä poika), jolla ei ole koulutusta, työpaikkaa tai mitään muutakaan. Kuten ei lastensa äidilläkään.

Mihin ne tarvitsee sitä kolmatta lasta kun kaksi jo on, eikö olisi perkele aika mennä niidenkin molempien kouluun ja hankkivan vaikka ammatit…? 

Ja sitten taas tajusin, että ei se muiden syyllistäminen vähän mun mielestä kummallisista valinnoista paranna omaa oloa niin yhtään.
Silti mä en nyt jaksa olla kenenkään puolesta vieläkään yhtään iloinen, en jaksa enkä edes halua kuulla yhtään vauvauutisia.
Ehkä vielä jonain päivänä mä osaan ihan vilpittömästi onnitella toisia raskaudesta tai lapsesta, ja jos se oma tiinehtyminen kestää kovin kauan, mä toivon, että se tapahtuu aikaisemmin. Muuten mua aletaan varmaan pitää ihan ällöttävän epäsosiaalisena ja itsekkäänä ämmänä.

No, ehkä jännäilen nyt vielä huomiseen aamuun oman testin tulosta. Jos se vielä sittenkin on nega, mä ihan varmasti menen hakemaan toisen merkkisiä testejä. Nyt tarttui mukaan jotain ihan ihmeellisiä joiden herkkyyskin taisi huidella viidessäkympissä, joten en ihan usko näihin.

Piinapäivät

Nimensä mukaisesti, todellakin.
Näin kärsimättömälle ihmiselle odottaminen on muutenkin ihan perseestä, saati sitten kun ei edes tiedä että miten pitkään oikeastaan pitäisi odottaa.

Mulla ei ole hajuakaan, mistä päivästä kierron laskeminen olisi pitänyt aloittaa, joten aloitin sitten siitä, kun vuoto alkoi. Se oli lauantai aamu ja maanantaiaamuna todettiin jo ultrassa kohtu täysin tyhjäksi, joten kai se on edes melkein paikkansa pitävä. Kohdussä näkyi silloin vielä aavistus verta, mutta ei muuta.

Eli jos se lauantai olisi sitten ollut kp1, tänään mentäisi kierron päivässä 23. Ja jos vanhoihin kiertojen pituuksiin yhtään on luottamista, pitäisi menkkojen alkaa viimeistään ensi perjantaina, eli kp28.
Voin kertoa, että tulevat viisi päivää tuntuu valmiiksi jo puolen vuoden pituisilta.

Ennen positiivista testiä molemmat kierrot olivat tasan 27 päivää, joten alustavasti ainakin odottelen menkkoja siis torstain tai perjantain paikkeilla.
Ja koska nännit alkoivat herkistyä toissapäivänä, ollakseen tänään jo ihan megakipeät, voinen olettaa ovulaationkin tapahtuneen. Enkä ole enää edes ihan varma että onko tässä kipeänä enää pelkät nännit, kyllä nämä tissit nyt muutenkin on jotenkin kummalliset.

Harmittaa ihan oikeasti nyt, etten silloin viimeksi siitä plussakierrosta tajunnut laittaa mitään sen kummempia oireita ylös, joten en ole edes varma että mihin näitä oloja vertaisi. Muistan nännien olleen silloinkin kipeät ensin pari päivää, kunnes se kipu sitten levisi rintojen sivuihin ja tissit tuntuivat muutenkin raskaammilta ja kihelmöivät. Erityisesti silloin, jos palelin.
Sitä kihelmöintiä en muista ilmenneen negakierroissa, eikä nännitkään ole olleet ihan tällaiset. Tissien turvotusta ei ole ollut koskaan muuten kuin raskaana ollessa, joten jos nämä tästä nyt lähipäivinä paisuu, ei taida enää arvailuja tarvita.
Okei, se oli helmikuuta, joten ne reilun parinkympin pakkaset varmaan pisti palelemaan vähän herkemmin kuin nää kivat kevätkelit. Että sitä palelua en nyt ihan suoraa laskisi mihinkään oireisiin.
Olen nyt ihan yhtälailla turvoksissa kuin viimeksi plussatessa ja voin melkeinpä varmasti sanoa, että negakierroissa se turvotus ei ole ilmennyt ihan näin paljon ennen menkkojen alkua.

Olen siis joko raskaana tai sitten arvailut menevät heittämällä päin persettä ja vuodan kuin seula loppuviikosta. Niin tai näin, kuluisi tämä aika vaan johonkin että pääsisin sitten odottamaan joko sitä lasta tai sitten yrittämään uuteen kiertoon.

Nimim. Ostetaan pidempää pinnaa ja paremmat hermot!

Voi blääh!

(NYT VAROITUKSENA ETTÄ MELKO SUORAA TEKSTIÄ TULOSSA, ÄLÄ LUE JOS ÄLLÖTTÄÄ !!!)

Mä jotenkin ihan sokeasti luotin tähän kroppaani, joka on kiertojen puolesta aina toiminut kuin kello. Siis olettaen, etten ole samaan aikaan pumpannut itseeni jotain pillereitä tai muita hormoneja.
Siksi siis kuvittelin, että kierto, joka ei heittänyt edes pillereiden lopetuksen jälkeen yhdelläkään päivällä, olisi jotenkin maagisesti palautunut samantien entisekseen.

Mutta eipäs vissiin taas mennytkään ihan kuten luulin.
Sen normaalin, aika tarkkaan 28 vuorokauden kierron mukaanhan mulla piti olla ovulaatio viime viikon perjantaina tai lauantaina. Tähän sitten ajoitettiin melko ronski määrä urheilua sängyn puolella, mutta taisi mennä pieleen.
Eilen alkoi valkovuodon määrä muuttua runsaammaksi, tänään sitten holahti pari kertaa jo reippaasti.
Aina ennen olen tunnistanut ovulaation melkein kellon tarkkuudella siitä, että lima muuttuu selvästi tosi venyväksi ja sellaiseksi kananmunan valkuaisen tyyppiseksi. Ilmeisesti niin pitääkin tapahtua.
Nyt siinä ei ollut mitään muuta samaa kuin että lähes yhtä väritöntä. Mutta ei venyvää, vaan vetistä. Lisäksi tuntuu, että se loppui jo, joten en nyt ihan tiedä että mitä tässä just tapahtui?

Ihan vielä kyllä sunnuntaina illalla jumpattiin ihan railakkaasti, joten tänäänhän olisi vasta sitten periaatteessa kolmas vuorokausi. Että jos se alavatsan nipistely ja turvotus eilen kertoi ovulaation tapahtuneen silloin, niin ei kai ainakaan monella päivällä hutiin mennyt. Saattaa vaikka tärpätä.

En tiedä. Jotenkin pelottaa etten tule enää ollenkaan niin helposti raskaaksi ja petyn vaan kierto toisensa jälkeen kun menkat alkaa, jotenkin taas ihan hulluna toivon ettei alkaisikaan.
Saa nähdä.

Mutta olen erittäin kiitollinen, jos vähän saisi kommentteja tai keskustelua siitä, että mikä tsäänssi tärpille yleensäkään on, ellei osuta sisäkkäin ihan tasan ovulaation tapahtumahetkellä?
Googlettamisesta ei tule kuin hulluksi, vähän joka keskustelu/artikkeli sanoo eri asiaa.