Loman tarpeessa!

Johan oli hienoja oreja taas tänäkin vuonna Ypäjällä ponioripäivillä.
Tuttavan kasvatteja olen siellä useampana vuonna ollut katsomassa ja niinhän piti nytkin taas mennä kun kerran kyytiin mahtui.
Hyvin hevosentäyteinen viikonloppu ollut, ensin omille ruuat eteen ja siitä sitten katselemaan vieraiden poneja koko päiväksi, huh!

Onneksi meidän tulevaan lomaan on enää reilu pari viikkoa, en malta odottaa! Tänään varmistin majoituksen ja hinnat ja olen ihan täpinöissäni jo heittämässä rojuja kassiin ja lähdössä! Ihanaa!

Jännityksen aiheuttajia on ollut nyt ihan tarpeeksi tässä kotosallakin ollessa, sillä mun laskut meni ilmeisesti joko ihan päin persettä tai sitten olen oikeasti raskaana.
Tissit on ainakin puolta suuremmat kuin normaalisti (tämähän mulla on ollut se varmin raskausoire, koska en edes tahdonvoimalla ole saanut näitä hinkkejä turpoamaan ikinä mistään muusta syystä :D), nälkä on ihan käsittämätön ja menkat loistavat poissaolollaan.
Hätähousuna menin tietenkin testaamaan toissapäivänä ja eilen, toissapäivänä antoi ihan kirkkaan negan ja eilen sitten ehkä negan. Tai viivanpaikan erotin ihan selvästi, mutta ihan kuin siellä sen alla olisi ollut jotain.
Enkä varmasti tee kolmatta testiä ainakaan ennen huomista, ellei nyt sitten yön aikana hanat aukea, jolloin tietenkään ei tarvitse testata enää ollenkaan.
Eilen oli menkkamaista särkyä alavatsalla aika paljonkin päivän mittaan, yleensähän mulla se ilmenee vasta sitten kun vuotaa jo. Muistaakseni sitä viimeksikin ihmettelin ennen testin tekemistä, että johan on kun särkee ilman vuotoa.
Mutta saa nähdä - parempi kai, ettei toivo liikoja niin ei tarvitse sitten taas pettyä.

Eilen sitten mietin, että mitäs jos se testi olisikin ollut positiivinen jo aamulla. En osannut ollenkaan kuvitella hihkuvani innosta tai hyppiväni tasajalkaa herättämään miestä, tuli sellainen fiilis ettei olisi edes uskaltanut olla onnellinen. Toisaaltahan se nega on tässä vauvantekopuuhassa tietysti aina iso pettymys, mutta mulle varmaan tulisi positiivisesta sellainen olo, että nyt saa taas alkaa sen pelkäämisen;  mitä jos meneekin kesken?
Jos sieltä plussa pärähtää nyt taikka myöhemmin, en varmaan osaa nauttia koko raskaudesta päivääkään ennen, kuin ollaan ylitetty ainakin se 7+1, jolloin viimeksi alkoi ruskea tuhruvuoto. Ja sen jälkeenkin varmaan synnärille asti pyörii mielessä, että kaikki ilo voi loppua lyhyeen ihan minä päivänä tahansa.
Tuli tehtyä ehkä tyhmästi silloin ensimmäisellä kerralla, kun en jotenkin osannut yhtään varautua keskenmenoon. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, olin hölmösti ajatellut, että eihän mulle niin voi käydä. Niin käy korkeintaan ihmisille, jotka juovat alkoholia, polttavat tupakkaa tai tekevät jotain muuta tyhmää raskauden aikana. Mutta mähän vallan kiltisti noudatin kaikki suosituksia, söin foolihappoa ja monivitamiineja, joten eihän mulle.
Vaikka tietysti tiesin, että niin voi käydä kai ihan kenelle tahansa, taisin yllättyä oikeastaan vasta sitten oman keskenmenon jälkeen, että kuinka yleistä se lopulta onkaan. Että kuinka moni ihan oikeasti on sen kokenut, vaikka jaloissa pyörisi kolmekin vilkasta ipanaa.
Ja vaikka ajatukseen omalla kohdalla on nyt ehtinyt sopeutua ja olen tajunnut, että asialle en mitään olisi voinut silloin tehdä eikä se siitä murehtimalla miksikään muutu, heräsi minussa silti pieni katkeruus, kun mies ilmoitti tuttavansa saaneen juuri viikko sitten kolmannen lapsensa.
Pojan (joo, kyllä se parikymppinen on vielä poika), jolla ei ole koulutusta, työpaikkaa tai mitään muutakaan. Kuten ei lastensa äidilläkään.

Mihin ne tarvitsee sitä kolmatta lasta kun kaksi jo on, eikö olisi perkele aika mennä niidenkin molempien kouluun ja hankkivan vaikka ammatit…? 

Ja sitten taas tajusin, että ei se muiden syyllistäminen vähän mun mielestä kummallisista valinnoista paranna omaa oloa niin yhtään.
Silti mä en nyt jaksa olla kenenkään puolesta vieläkään yhtään iloinen, en jaksa enkä edes halua kuulla yhtään vauvauutisia.
Ehkä vielä jonain päivänä mä osaan ihan vilpittömästi onnitella toisia raskaudesta tai lapsesta, ja jos se oma tiinehtyminen kestää kovin kauan, mä toivon, että se tapahtuu aikaisemmin. Muuten mua aletaan varmaan pitää ihan ällöttävän epäsosiaalisena ja itsekkäänä ämmänä.

No, ehkä jännäilen nyt vielä huomiseen aamuun oman testin tulosta. Jos se vielä sittenkin on nega, mä ihan varmasti menen hakemaan toisen merkkisiä testejä. Nyt tarttui mukaan jotain ihan ihmeellisiä joiden herkkyyskin taisi huidella viidessäkympissä, joten en ihan usko näihin.