Onpas ollut blogikin puolella hiljaisuutta taas. Muussa elämässä ei niinkään… :)
Loma meni hyvissä tunnelmissa, vähän fiilistä madalsi huonot ja kylmät ilmat, mutta ne upeat maisemat antoivat ihmettelemisen aihetta tälläkin kerralla.
Pari päivää kotiintulon jälkeen meni ihan vaan katsellessa, että kuinka rumaa täällä kotona onkaan!
Minulla oli uusi ultra viime viikon perjantaina, jossa sitten tarkistettiin viimein, että missä mennään ja onko siellä ketään.
Ja olihan siellä - tyypillä oli pituutta kaikki 8mm ja sydän löi hienosti! Aivan uskomaton fiilis, varsinkin sen sykkeen kuulemisen jälkeen vasta tajusin, että hei, tuo ei olekaan mun syke, siellä ihan oikeasti on joku!
Harmi, etten ottanut miestä mukaan, olisi ollut niin kiva että hän olisi kanssa kuullut uutisen ihan suoraa paikanpäällä. Pelkäsin vaan niin mahdottomasti huonoja uutisia ja uutta pettymystä, että sanoin suoraa meneväni yksin.
Alkio siis vastasi viikkoja 6+5, joten hedelmöittyminen on tapahtunut kahden viikon sisällä keskenmenosta. Aika huisilta kuulostaa!
Tämän viikko on mennyt ihan täysin tästä väsymyksestä selviämiseen - nyt en varmasti enää koskaan usko kenenkään ei-raskaana-olevan olevan väsynyt, vaikka mitä sanoisi.
Siis eihän tässä ole mitään tolkkua, kun ensimmäinen ajatus aamulla on, että voi v*ttu, kuinka monta tuntia pitää yrittää räpiköidä silmät auki, että pääsee nukkumaan? Ja illalla vastaavasti oikein harmittaa mennä maate, kun tuntuu, ettei saa nukuttua keskeytyksettä enää edes kahta tuntia putkeen.
Herään nykyisin ihan jokaiseen pienempäänkin risahdukseen (joita meillä onkin sitten ihan yöt läpeensä, kissalle vaan kiitoksia), enkä välttämättä saa enää nukuttua heti uudelleen. Ja jos ei mitään muuta, niin sitten juostaan pissalla.
Sellainen fiilis ettei mikään kiinnosta, mistään tekemisestä ei saa mitään otetta ja koulussakin olen paikalla vain paikalla olemisen ilosta. En ole tällä viikolla saanut siellä, niinkuin en kotonakaan, aikaiseksi yhtään mitään, tuijotan ihan zombina seinää.
Eilen havahduin, että kotimatkalla autossa ei ollut hajuakaan, mitä radiossa oli puhuttu puoli minuuttia aikaisemmin. Alan siis olla ihan liikenneriski.
Tästähän saisin varmasti sairaslomaa ihan heti ainakin pari viikkoa, jos olisi kanttia mennä pyytämään. Minä kuitenkin olen sitä mieltä, että raskaus ei ole sairaus, joten kynnys lääkärille valittamiseen on aika korkealla.
Onneksi tämä on vain tilapäistä ja tiedän että raskauden aikana tulee varmasti olemaan niitä parempiakin hetkiä sitten myöhemmin, mutta nyt tuntuu, ettei tästä suosta pääse ylös vaikka millä koittaisi.
Kahvinjuonti on loppunut lähes kokonaan, ei siksi että olisin erikoisen pahoinvoiva, sitä ei vain tee mieli. Harvinaista sinänsä, en ole tainnut olla ilman aamukahvia kai kymmeneen vuoteen. Voihan olla, että siinäkin on osansa väsymykseen, mutta jotenkin en usko.
Harmittaa, nyt kun olisi vielä mahdollista treenata hevosia ja elää ihan normaalisti, täytyy olon olla kuin lapamadolla!
Huomenna neuvolaan, saa nähdä olenko sieltä tullessani muutamaa vinkkiä viisaampi tätä väsymystä koskien.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti