Mä en jaksa!
Miksi ihan joka paikassa toitotetaan pelkkää lasta toisensa perään, raskaana olevia naisia tai jotain vauva-asiaa?!
Tuntuu että just nyt tällä hetkellä on ihan jokainen tuttu joko raskaana, synnyttänyt viimeisen vuoden sisään tai ainakin tekemässä sitä ipanaa täydellä höyryllä. Jo pelkästään tässä kahdessa naapuritalossa on yhteensä seitsemän (!!) penskaa, joista viisi alle kouluikäisiä, kolme ihan vauvoja.
Ja nyt on vaan ihan pikkuisen hankala hymyillen tervehtiä yhtäkään lastenvaunuja työntävää ihmistä. Onneksi mä inhoan tota toista naapurin ämmää niin paljon, kuten sekin mua, ettei me juuri törmäillä tai tervehditä.
Jotenkin tuntuu hullulta, että puolet päivästä olen ihan varma että kyllähän se vielä tästä iloksi muuttuu ja meillekin vauva suodaan, sitten taas puolet päivästä kihisen itsekseni että mitäs jos en voikaan saada lapsia, mitäs jos mussa onkin jotain vikaa, mitäs jos se ei ikinä onnistu?
Johan mulle sanoi se kiva lääkärikin ultran jälkeen, että ei huolta, yleensä suurin osa keskenmenon saaneista naisista synnyttää vuoden, viimeistään kahden vuoden sisällä. Mutta mä olenkin pienestä saakka ollut ihan varma, että jos joku menee pieleen, niin se menee aina sitten ihan tosissaan ja kokonaan pieleen eikä voi koskaan onnistua.
Että vikaa ei taida olla kuin mun korvien välissä tällä hetkellä.
Sitäpaitsi, koska mä haluan kaiken aina heti just nyt enkä ainakaan vasta kohta, tää tuhruttelun loppumisen odottaminen tuntuu ihan tuskaisen pitkältä (heh, joo, keskenmenostakin on sentään jo melkein viikko !!), kun mä haluaisin jo kovaa vauhtia olla laittamassa sitä uudestaan alulle ihan samantien.
Toisaalta taas sitten pelottaa, että mitäs jos seuraavakin kerta menee pieleen; kuinka monta kertaa sitä enää jaksaa tai edes haluaa innostua uudestaan ja pettyä sitten taas?
Mies otti tämän asian jotenkin niin paljon rennommin, ihan sillä mielellä että tottakai harmittaa kun näin kävi, mutta ei muuta kun uutta yritystä heti vaan. Eikä se ole tainnut kertaakaan edes ajatella, että meistä toisessa olisi jotain vikaa (niinkun ei varmaan oikeasti olekaan), vaan että näin nyt vaan joskus käy.
Mä olin vaan ihan varma että mulle ei käy!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti