Äh, miksi mun aina täytyy mennä lukemaan kaikenlaisia odotusblogeja ja muita äitiyshömppiä, joista ei tule kun paha mieli?
Ilma on ihana, aurinko paistaa ja lämpöä on vaikka kuinka, ja mitä pidemmälle tämä kevät etenee, sitä enemmän mä mietin että missä vaiheessa raskautta olisin nyt.
Oltiin miehen kanssa molemmat jotenkin jo ehditty ajatella kaikki niin, että tämä ja tuo tehdään ennen kuin lapsi syntyy ja sitten kun..
Varsinkin tämä jo varattu ja kovaa vauhtia lähestyvä lomamatka pistää miettimään; ihan siksihän me oltiin niin kovalla tohinalla lähdössä ulkomaille, että päästään vielä ihan kahdestaan kun se on helpompaa. Matkalle lähdetään siis joka tapauksessa, mutta jotenkin masentaa ajatus, että sen matkan jälkeen ei olekaan enää mitään odotettavaa.
Nyt pääsiäisen aikoihin oltaisi oltu jo niillä viikoilla, että suurimmat riskit on hienosti takana ja asialla olisi voitu iloisesti yllättää tulevat isovanhemmat. Mutta kun ei tartte!
En mä tiedä millä tästä suosta aina välillä pitäisi nousta ylöspäin, jotenkin tuntuu että aluksi tuo niin kovin piristävä kevätaurinkokaan ei saa enää sitä samaa virkeyttä aikaan.
Lisäksi toinen hevosista sairastelee jatkuvasti, siitä on kova huoli ja murhe ihan pelkästään rahanmenonkin kannalta, saati sitten että kaikki treenit meni nyt ihan läskiksi ja opiskelun saa aloittaa taas melkein alusta, kun sairasloma siltä joskus loppuu. Tylsää :/
Kai tämä tästä taas joskus iloksi muuttuu, pitäisi vaan lopettaa valitus ja yrittää kaivaa niitä pieniäkin positiivisia asioita - välillä se vaan on niin kovin vaikeaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti